|
|
|||
|---|---|---|---|---|
|
Sydäninfarkti
Tutkimuksen mukaan parsakaalin syöminen vähentää sydänkohtauksen riskiä parantamalla kehon valmiutta vastustaa soluvaurioita. Jo aiemmin tutkimuksissa on selvinnyt että parsakaalia raakana tai kevyesti kypsennettynä syövät ihmiset sairastuvat pienemmällä todennäköisyydellä sydänsairauksiin ja joihinkin syöpätyyppeihin. Nyt tutkijat ovat löytäneet selvän yhteyden tiettyjen parsakaalin ravintoaineiden ja sydämessä hapen molekyylien aiheuttamien vaurioiden vähentymisen välillä. Normaalit elintoiminnot, epäterveellinen ravinto ja hengityksen mukana elimistöön kulkeutuva happi aiheuttavat vapaiden radikaalien syntymistä elimistössä. Liiallinen altistuminen näille yhdisteille vaurioittaa soluja ja voi jopa laukaista syöpäkasvainten syntymisen, varsinkin keski-iässä ja sitä vanhemmilla ihmisillä. Muutamat ristikukkaisheimoon kuuluvat kaalit kuten kukkakaali, parsakaali, keräkaali ja ruusukaali sisältävät antioksidantteja jotka estävät vapaiden radikaalien syntymistä. Tutkijat ovat aiemmin uskoneet suorien antioksidanttivalmisteiden tehoon, mutta monet tutkimukset ovat sittemmin osoittaneet että valmisteiden käytöllä ei ole ollut vaikutusta elimistössä. Uusi, Journal of Agricultural and Food Chemistryn julkaisema tutkimus osoittaa tarkan mekanismin eläinkokeissaan, joissa parsakaalista eristettyä uutetta syötettiin rotille kuukauden ajan. Tutkimuksen rotat altistettiin suurelle määrälle happea, jonka jälkeen mitattiin vaikutus eläinten sydänten kunnossa. Parsakaali-uutetta nauttineiden rottien sydämet toimivat paremmin ja olivat saaneet vähemmän soluvaurioita kuin tavanomaisella ruokavaliolla olleet rotat. Tutkimus osoitti että riittävissä määrin ja säännöllisesti nautittuna parsakaali aiheuttaa elimistössä useiden sydämen terveyttä ylläpitävien proteiinien tuotannon. Tutkimusta vetänyt professori Pipak Das sanoi: ”Löydämme koko ajan lisääntyvässä määrin proteiineja jotka pienentävät hapen negatiivisia vaikutuksia elimistössä ja joilla on tärkeä rooli sydänsairauksien ehkäisyssä.” Hän jatkoi parsakaaliin liittyen: ”Kuitenkin parsakaalia kypsennettäessä se menettää ravintona paljon kehoa suojaavasta potentiaalistaan.” Sama tutkimusryhmä selvittää parhaillaan missä määrin parsakaalin ja muiden ristikukkaisten kaalien sisältämät antioksidantit voivat ehkästä ja lääkitä kehoa muiden sairauksien osalta.
Teksti on suomennos brittiläisen Telegraph -sanomalehden artikkelista. Artikkeli julkaistiin myös lehden verkkosivuilla osoitteessa telegraph.co.uk. Katso alkuperäinen artikkeli klikkamalla tästä.
|
|
||